Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen digitalisoitumisen tiekartta

Koulutusta ja tutkimusta tukevat palvelut poikkeustilanteessa -sivulla päivitetään tilannekuvaa ict-palveluiden tilanteesta koronaviruksen aiheuttaman erityistilanteen aikana.

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen digitalisoitumisen tiekartta on tarkoitettu pitkäjänteisen päätöksenteon tueksi korkeakoulujen johdoille ja ohjausryhmille. Se kartoittaa tulevia muutoksia, trendejä ja linjauksia jotka vaikuttavat korkeakoulujen digitalisoitumiseen. Tiekartta on jaettu eri kerroksiin, jotka saa käyttöön kartan vasemmasta ylälaidasta.

Tiekartan lataus ei onnistunut

Yleistä: Tiekartta on tarkoitettu jatkuvasti kehittyväksi näkymäksi korkeakoulujen digitalisoitumiseen. Siihen merkitään vain asiat, jotka on tunnistettavissa muutokseksi vallitsevaan tilanteeseen nähden ja koskevat koko korkeakoulukenttää.

Käyttöohje: Kartasta on näkyvillä pääasiat kaikista kolmesta osa-alueesta. Tiekartassa on useita kerroksia, joita voi tarkastella kuvan vasemman ylänurkan valikosta. Se tulee näkyviin viemällä hiiren tiekartan päälle. Moni kartan asia sisältää jo linkin lisätietoihin (klikkaa laatikkoja) sekä tooltipin (pidä hiirtä hetki laatikon päällä).

Hallintamalli: https://wiki.eduuni.fi/display/CSCTICTOR/Korkeakoulutuksen+ja+tutkimuksen+digitalisoitumisen+tiekartta

Osallistuminen: Kaikki kommentit ja ajatukset kartalla jo oleviin asioihin ovat tervetulleita. Kuulemme mielellämme myös kaikista kartalta puuttuvista asioista, jotka sille ehdottomasti kuuluisivat. Viestit voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen: tiekartta@csc.fi.

Ideapankki

Ideapankki logo
ideapankki.csc.fi on korkeakoulutuksen ja tutkimuksen digitalisoitumista eteenpäin vievien kehitysideoiden keräämiseen, jakamiseen ja edistämiseen tarkoitettu palvelu. Ideapankki toimii asiakasohjautuvuuden välineenä uusia avauksia koskevassa päätöksenteossa ja priorisoinnissa.

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen ICT:n ohjausyhteistyö

Alla oleva kuvio kuvaa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen ICT:n ohjausyhteistyötä. Saat lisätietoa napsauttamalla kuvion osia.

Jatkuvan oppimisen toimintaympäristö

Alla oleva kuvio kuvaa jatkuvan oppimisen kehittämisen toimintaympäristöä. Saat lisätietoa napsauttamalla kuvion osia.

Kuvan lataus ei onnistunut

Tutkimuksen kansainvälistyvä yhteistyöympäristö

Alla oleva kuvio kuvaa tutkimuksen eri tasoisten organisaatioiden yhteistyötä tutkijan tukemiseksi. Saat lisätietoa napsauttamalla kuvion osia.

Kuvan lataus ei onnistunut

Arkkitehtuurit

Alla olevassa taulukossa on listattu korkeakoulutuksen ja tutkimuksen yhteiset kokonaisarkkitehtuurit.

ArkkitehtuuriOmistaja, hallinnoijaTila
Tieteellisen laskennan kokonaisarkkitehtuuriTieteellisen laskennan yhteistyöfoorumi Saatavilla
20.11.2015
Avoimen tieteen ja tutkimuksen viitearkkitehtuuriAvoin tiede ja tutkimus -hanke (2014-2018) Saatavilla
03.02.2016
Arkaluonteisen tiedon tutkimuskäytön viitearkkitehtuuriAvoimen tieteen kansallinen koordinaatio Saatavilla
10.02.2016
Tutkimuksen tuen ja hallinnon viitearkkitehtuuriFinn-ARMA -verkosto
Tutkimushallinnon tietovirtojen ja tutkimustietovarannon ohjausryhmä
Saatavilla
06.11.2017
Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon viitearkkitehtuuriKorkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyöryhmä
Oppijan tietovirtojen ja VIRTA-opintotietopalvelun ohjausryhmä
Saatavilla (2.0)
13.02.2020
Kansallisen digitaalisen kirjaston kokonaisarkkitehtuuriOpetus- ja kulttuuriministeriöSaatavilla (3.1)
21.06.2016
Datanhallinnan ja laskennan kehittämisohjelma Tieteellisen laskennan yhteistyöfoorumi Tietohallinto- ja ICT-ohjausryhmä Tutkimustietovaranto Oppijan tietovirtojen ja VIRTA-opintotietopalvelun johtoryhmä Finn-ARMA-verkosto KOOTuki-ryhmä Tieteellisen laskennan kokonaisarkkitehtuuri KDK:n kokonaisarkkitehtuuri ATT viitearkkitehtuuri TUHA-viitearkkitehtuuri OPI-viitearkkitehtuuri OKM:n CSC-palvelut Opintopolku Kansalliskirjaston palvelut

Sivuston palvelinympäristö päivitetään joka kuukauden kolmas torstai klo 8.30-9.30. Tänä aikana sivustolla voi esiintyä lyhyitä käyttökatkoksia.
Sivusto käyttää evästeitä mittaus- ja tutkimustarkoituksiin palvelun käytön määrän selvittämiseksi. Seuranta ei kerää henkilötietoa tai yhdistä niitä muihin tietoihin.